Lainaa ilman vakuuksia

Onko mielessäsi käynyt, että voisit haluta hakea lainaa, mutta et ole varma onko se mahdollista ilman vakuuksia? Mikäli vastaat kyllä, olet tullut oikeaan paikkaan. Tämän sivun kautta sinun on mahdollista tutustua useisiin vaihtoehtoihin, kuinka voit saada lainaa ilman vakuuksia. Lainan tarve voi yllättää kenet tahansa monella eri tavalla. Kotiin voi olla tarpeen tehdä uusia hankintoja esimerkiksi rikkoutuneiden kodinkoneiden tilalle, tai haaveissa on ollut jo kauan aikaa jokin suurempi hankinta tai ostos, mihin rahat eivät riitä kerralla. Tässä artikkelissa kerrotaan tarkkaan, mitä kaikkea vakuudettomiin lainoihin liittyy. Artikkelin alussa kerrotaan yleistä vakuudettoman lainan hakemisesta. Myöhemmin kerrotaan vakuudettomien lainojen hyvistä ja huonoista puolista, jotta sinulla olisi tiedossasi mahdollisimman paljon faktoja lainaa hakiessasi. Kulutusluotoille ja pikavipeille on omat osionsa, sillä niissä on melko paljon eroja. Artikkelin lopussa on vielä tiivistettynä yleisimpiä kysymyksiä ja vastauksia, mitä vakuudettomiin lainoihin liittyy, jotta sinun olisi mahdollisimman helppoa saada selville kaikki, mitä olet aina halunnut tietää vakuudettomista lainoista.

Lainamäärä:
Laina-aika
  • Suodata
  • Ilman vakuuksia
  • Yhdistelylaina
  • Montatarjousta yhdell√§ hakemuksella
  • Ilman luottotietoja
  • 18-vuotiaalle
Lajittele:
Löysimme sinulle sopivaa lainatarjousta
Löysimme sinulle sopivan lainatarjouksen
Emme löytäneet lainatarjousta. Muuta hakuehtoja.
Näytä lisää tuloksia

Hae lainaa ilman vakuuksia

Lainan hakeminen ilman vakuuksia on nykyään melko helppoa ja nopeaa. Monesti rahan tarve voi yllättää nopeasti, ja silloin on tärkeää, että lainankin saa nopeasti. Vakuudettomien lainojen päätökset saa paljon nopeammin kuin vakuudellisten lainojen, joten mikäli rahan tarve on akuutti, on vastaus usein vakuudeton laina. Vakuudettomien lainojen hakeminen on niin nopeaa, että usein päätöksen saa jo saman tien hakemuksen täytettyään. Akuutissa ja äkillisessä rahantarpeessa on helpottavaa tietää, että päätöstä lainan saamisesta ei tarvitse jäädä odottelemaan pitkäksi aikaa, vaan sen saa nopeasti. Näin voi keskittyä esimerkiksi suunnittelemaan seuraavaa vaihetta vaikkapa kodinkoneen ostossa. Aikaa ja vaivaa säästyy lainan hakemisprosessista johonkin muuhun hyödyllisempään. Pesukone esimerkiksi harvoin rikkoutuu kalenterin mukaan heti palkkapäivän jälkeen, vaan usein se tapahtuu juuri huonoimpaan mahdolliseen aikaan. Silloin on kätevää, että lainaa saa nopeasti ja voi alkaa miettiä, mistä liikkeestä haluaa hankkia uuden, tai alkaa vertailla tarjouksia sen sijaan, että viettäisi loputtomasti aikaa lainapapereiden kanssa sählätessä ja varaillessa aikoja pankkiin.

Hae lainaa ilman vakuuksia

Miksi kannattaa hakea lainaa ilman vakuuksia?

Lainaa ilman vakuuksia kannattaa hakea monestakin eri syystä. Ehkäpä yksi tärkeimmistä syistä vakuudettomien lainojen hakemiselle voi olla se, että koko prosessi on niin kätevä. Lainan hakeminen käy helposti ja nopeasti. Vakuudetonta lainaa voi hakea juuri silloin kuin se itselle sopii vaikka omalta kotisohvalta, kesämökiltä, tai sen hajonneen pesukoneen ääreltä. Lainahakemukset etenevät lainanhakusivustolla selkeässä järjestyksessä, joten sinun on helppo täyttää hakemukseen kaikki tarvittavat tiedot. Riittää että seuraa ohjeita sivulta toiselle. Hakemuksen tekoon ei yleensä mene muutamaa minuuttia kauemmin, ja vastauksenkin saa yhtä nopeasti. Miksi siis kuluttaa lukemattomasti aikaa täytellen monimutkaisia lainanhakupapereita, kun saman asian voi hoitaa paljon näppärämmin verkossa.

Lainaneuvotteluihin ei tarvitse varata kalenterista aikaa, eikä miettiä sitä, miten pitkä aika menee siihen, että lainapäätös on käsitelty. Vakuudettomissa lainoissa helpoimmillaan lainaa voi hakea vain muutamilla klikkauksilla, riippuen hiukan siitä, minkälaista lainaa on hakemassa. Yhteistä kaikille vakuudettomille lainoille on kuitenkin se, että niiden hakeminen on nopeaa ja kätevää, mikäli vertaa perinteiseen vakuudelliseen pankkilainaan.

Plussat ja miinukset lainasta ilman vakuuksia

Tässä kappaleessa kerrotaan muutamista hyvistä ja muutamista huonoista puolista, mitä vakuudettomiin lainoihin liittyy. Vaikka vakuudettomat lainat ovat todella kätevä ratkaisu akuuttiin rahan tarpeeseen, liittyy niihin kuitenkin myös joitakin huonoja puolia. Niinpä onkin ainoastaan reilua, että myös niistä ei niin mukavista puolista kerrotaan, eikä pelkästään keskitytä vakuudettomien lainojen hyviin puoliin. Monillekaan ei liene yllätys, että yksi eniten negatiivisia kommentteja keräävä vakuudettomiin lainoihin liittyvä asia on korot. Tavallisia pannkilainoja korkemmat korot ovat yksi syy siihen, miksi vakuudettomia lainoja on niin helppo saada. Rahoituslaitoksen täytyy kattaa riskinsä jollain, ja siksi vakuudettomissa lainoissa on vakuudellisia lainoja suuremmat korot.

Tästä kerrotaan vielä lisää myöhemmissä kappaleissa. Siinä missä lainan korot voi listata miinukseksi vakuudettomille lainoille, on niiden hakemisen vaivattomuus ehdoton plussa. Yksi hyvä puoli on myös, että kukaan ei tule kysymään sinulta, mihin olet suunnitellut käyttäväsi lainaamasi rahat, vaan se on aivan sinun oma asiasi. Seuraavassa kappaleessa annetaan hiukan vinkkejä, mitä kannattaa ottaa huomioon vakuudetonta lainaa hakiessa.

Vinkkejä lainan hakuun ilman vakuuksia

Vaikka vakuudettoman lainan hakeminen on tehty erittäin helpoksi, on silti hyvä muistaa muutamia vinkkejä, ennen kuin alkaa tekemään lainahakemusta. Yksi tärkeä vinkki on, että lainoja kannattaa vertailla ennen kuin päättää, mistä haluaa hakea lainaa. Vakuudettomia lainoja tarjoavia rahoituslaitoksia on olemassa todella paljon, ja niiden kaikkien läpikäyminen voi viedä paljon aikaa. Lainan tarjoajien läpikäyminen yksitellen voi saada vakuudettoman lainan hakemisen tuntumaan työläämmältä kuin se onkaan, vaikka hakeminen itsessään ei ole vaikeaa. Tämän vuoksi hyvä vinkki on käyttää lainanvertailusivustoja, jotka tekevät kaiken työn puolestasi. Vertailusivustolle syötetään haluttu lainasumma ja takaisinmaksuun käytettävä aika, ja se vertailee eri lainantarjoajia ja kertoo lainojen kustannukset, kuukausierät ja muut tärkeät tiedot. Toinen hyvä vinkki ennen lainahakemuksen täytön aloittamista on kerätä kaikki tarvittavat tiedot valmiiksi saataville, jotta hakemuksen täyttäminen käy kätevästi.

Lainoja vertaillessa voi olla hyvä myös kokeilla muutamilla eri vaihtehdoilla, minkälaiseksi kuukausierä muodostuu. Laina-aikaa jatkamalla kuukausierä usein pienenee, joten mikäli kuukausierä on suurempi kuin toivot, kokeile syöttää pidempi maksuaika.

Millaiset vaatimukset on vakuudettomissa lainoissa

Lainaa ilman vakuuksia on helpompi saada kuin lainaa, johon vaaditaan vakuuksia. Vakuudettomissa lainoissakin on silti joitakin vaatimuksia, joiden tulee täyttyä, ennen kuin lainaa voi saada. Markkinoilla on olemassa erilaisia lainoja ilman vakuuksia, ja lainan tyypistä riippuen myös lainan saamisen vaatimukset vaihtelevat. Yleensä pääsääntönä voidaan pitää, että mitä suuremmasta lainasummasta on kyse, sitä enemmän lainalla on vaatimuksia, joiden tulee täyttyä ennen kuin lainan saa. Laina tulee pystyä maksamaan takaisin sovitussa ajassa, joten lainan hakijan tulot vaikuttavat lainan saamiseen. Suurin osa lainantarjoajista vaatii myös, että hakijan luottotietojen tulee olla kunnossa, jotta laina voidaan myöntää. Luottokelpoisuustarkistus tehdään yleensä lainan hakuvaiheessa, ja sen perusteella saat päätöksen, myönnetäänkö sinulle hakemasi lainasumma. Tähän on olemassa joitakin poikkeuksia, ja etenkin pienemmistä lainoista, niin sanotuista pikavipeistä puhuttaessa on mahdollista löytää rahoituslaitos joka myöntää luottoa myös hakijoille, joilla on maksuhäiriömerkintä. Lainan tarjoajien sivuilla on yleensä kohta, jossa kerrotaan yleiset edellytykset lainan saamiselle. Nämä ehdot kannattaa lukea läpi ennen hakemuksen tekemistä.

Pikavippi ilman vakuuksia

Edellisessä kappaleessa mainittiinkin jo ohimennen pikavipit, joten omistetaan tämä kappale niille. Pikavipit ovat myös vakuudettomia lainoja. Nimensä mukaisesti ne ovat helposti haettavia pienehköjä vakuudettomia lainoja, joissa haluamansa rahasumman voi saada tilille jopa niinkin nopeasti kuin muutamassa minuutissa. Pikavippien saamisessa on jonkin verran eroja eri yritysten välillä. Osa yrityksistä vaatii, että hakijalla on jälkikäteen laskutettava puhelinliittymä, eli lainaa ei voi hakea prepaid-liittymällä. Toiset yritykset eivät myönnä pikavippejä, mikäli hakijalla on maksuhäiriömerkintä, mutta poikkeuksiakin tähän löytyy. Maksuhäiriömerkintä ei siis ole automaattisesti este pikavipin saamiselle.

Pikavipeissä on usein myös peruutusehto, jolloin liian pikaisesti tehdystä lainanhakupäätöksestä ei tarvitse jäädä kärsimään pitkäksi aikaa. Pikavipit sopivat etenkin nopeaan rahantarpeeseen. Pikavippien maksuaika voi olla melko pitkäkin, mikäli niin haluaa, mutta tavallisimmin pikavipit maksetaan pois melko nopeasti ja lainasummat ovat pienempiä kuin muissa vakuudettomissa lainoissa. Pikavippejä hakiessa kannattaa myös vertailla vippejä ennakkoon, sillä niitä tarjoavia yrityksiä on markkinoilla erittäin runsaasti. Myös laina-ehdoissa on melko paljon vaihtelua yritysten välillä.

Kuinka paljon voi saada lainaa ilman vakuuksia?

Kuinka paljon lainaa voi saada ilman vakuuksia riippuu muutamasta eri tekijästä. Ensinnäkin lainasumman maksimimäärä on yrityskohtainen. Useat lainantarjoajat myöntävät vakuudettomia luottoja aina 60 000 euroon asti. Pikavippien kohdalla summat vaihtelevat aina kymmenestä eurosta kymmeniin tuhansiin euroihin. Monilla lainantarjoajilla vakuudettomien lainojen lainasummat ovat välillä 1000 Р60 000 euroa. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että vaikka lainantarjoajan sivuilla lukisi, että lainaa myönnetään 60 000 euroa, ei se ole automaattinen tae siitä, että hakija tulee saamaan niin suuren lainan.

Lainan saamisen maksimisumma riippuu siis paljon enemmän lainan hakijan henkilökohtaisesta tilanteesta kuin lainantarjoajan maksimisummasta. Suurin vaikuttava tekijä on hakijan tulot. Mikäli kuukausitulot ovat hyvin pienet, voi suuren lainasumman saamisessa olla vaikeuksia. Laina tulee pystyä maksamaan takaisin, ja mikäli vakuudettoman lainan kuukausittainen lyhennyserä haukkaisi suurimman osan kuukauden tuloista, voi tuloksena olla kielteinen lainapäätös. Tästä ei kuitenkaan kannata lannistua, vaan lainaa voi kokeilla hakea hiukan pienemmällä summalla, jolloin oma taloustilanne ei joudu myöskään niin tiukille takaisinmaksun kanssa.

Kulutusluotto ilman vakuuksia

Kulutusluotto tarkoittaa yleisesti ottaen sellaista lainaa, joka on tarkoitettu k√§ytett√§v√§ksi johonkin kulutukseen. Kulutusluotot ovat usein summiltaan pieni√§ ja laina-ajat lyhyit√§, joten niiden takaisin maksaminen kest√§√§ yleens√§ enimmill√§√§n muutaman vuoden. Kulutusluotoista k√§ytet√§√§n usein eri nimityksi√§. Kulutusluotto voi olla nimelt√§√§n vaikka autolaina, remonttilaina tai lomalaina. Markkinoilla on tarjolla paljon erilaisia luottoja, joista hakija voi p√§√§tt√§√§ itselleen ja omiin tarpeisiinsa sopivimman haettavaksi. Karkeasti sanoen, lainan voi m√§√§ritell√§ kulutusluotoksi, mik√§li lainasumma on v√§lill√§ 1 000 – 50 000 ‚ā¨ ja lainalla on tarkoitus hakkia jokin palvelu tai tuote, kuten esimerkiksi tehd√§ matka tai toteuttaa remontti. Kulutusluotolla voi maksaa my√∂s vaikka veneen, tai sit√§ voi k√§ytt√§√§ kodin elektroniikkahankintoihin tai huonekaluihin. Rahoitusyhti√∂t ja pankit tarjoavat kulutusluottoja, mutta n√§iden luottojen lis√§ksi my√∂s kaupoista saatavat osamaksusopimukset lasketaan kulutusluottoihin. Kulutusluotoissa kuten muissakin vakuudettomissa luotoissa kannattaa vertailla luottojen tarjoajia ennen p√§√§t√∂ksen tekemist√§. Luottoja vertailemalla voi s√§√§st√§√§ selv√§√§ rahaa, joten pieni vaivann√§k√∂ ajallisesti ennen hakemuksen t√§ytt√§mist√§ voi maksaa itsens√§ takaisin rahallisesti luoton takaisinmaksuvaiheessa.

Ovatko vakuudettomat lainat kalliimpia?

Kappaleen otsikossa esitettyyn kysymykseen siitä, ovatko vakuudettomat lainat kalliimpia kuin vakuudelliset lainat on olemassa vain yksi vastaus Рkyllä. Vakuudettomissa lainoissa on aina suuremmat korot kuin vakuudellisissa lainoissa, ja sille on olemassa syynsä. Joka kerta kun rahoituslaitos lainaa rahaa kuluttajalle, se ottaa riskin. Riskin siitä, että lainan hakija ei syystä tai toisesta pystykään maksamaan lainaa takaisin. Lainoissa, joihin tarvitaan vakuuksia, osa tästä riskistä on katettu juuri sillä vakuudella, eli mikäli velallinen ei pysty maksamaan lainaa, pankki ottaa haltuunsa joko lainan vakuuden, tai perii lainaa mahdolliselta takaajalta. Tämä pienentää pankin tappiota, mikäli laina jää velalliselta maksamatta.

Vakuudettomissa lainoissa ei ole olemassa tälläistä varamahdollisuutta, joten lainaa tarjoava yritys varautuu tähän riskiin asettamalla lainalle korkeamman koron kattaakseen osan tästä riskistä. Toisaalta tämä korkeampi korko mahdollistaa lainan saamisen myös hakijoille, joilla ei ole välttämättä olemassa mitään vakuuksia lainalle, tai ketään jota pyytää takaamaan lainaa. Todellisiin kustannuksiin vaikuttaa koron lisäksi myös merkittävästi se, kuinka pitkän ajan kuluessa laina maksetaan takaisin.

Lainaa ilman vakuuksia työttömälle

√Ąkillinen rahan tarve ei katso ik√§√§, sukupuolta tai el√§m√§ntilannetta. Pakastin tai pesukone voi lakata toimimasta aivan samalla tavalla, olitpa sitten yrityksen johtaja tai ty√∂t√∂n. Pelk√§st√§√§n se, ett√§ on ty√∂t√∂n, ei ole este vakuudettoman lainan saamiselle. Etenkin suurempia summia lainatessa hakemuksissa kysyt√§√§n yleens√§ ty√∂paikasta ja kuukausituloista, mutta on olemassa my√∂s rahoituslaitoksia, joista voi saada lainaa vaikka ei olisikaan palkkaty√∂ss√§ hakemuksen tekohetkell√§.

Lainaa hakiessa hakijan maksukyky on tärkein ratkaiseva tekijä. Maksukykyä voi silti olla, vaikka ei olisikaan palkkatuloja. Hakijalla voi olla omistuksessaan muuta varallisuutta, tai hän voi saada tukia, joilla hän voi maksaa lainaa takaisin. Lainaa voi saada ilman työpaikkaa jopa 10 000 euroa, mutta tavallinen käytäntö on, että yli 1000 euron suuruisissa lainoissa halutaan tietää enemmän hakijan maksukyvystä. Työttömyys siis saattaa hankaloittaa vakuudettoman lainan saamista, mutta se ei missään tapauksessa ole automaattinen hylkäysperuste lainan myöntämiselle. Eri lainantarjoajia vertailemalla ja lainasumman ollessa hyvässä suhteessa hakijan maksukykyyn, on työttömänäkin mahdollista saada vakuudeton laina.

Usein kysytyt kysymykset koskien lainaa ilman vakuuksia

  • Kuinka vakuudetonta lainaa voi hakea?
  • Kuinka pitk√§ maksuaika vakuudettomalla lainalla on?
  • Mist√§ tied√§n, mist√§ vakuudeton laina kannattaa ottaa?